Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry kiittää mahdollisuudesta antaa lausuntonsa hallituksen esityksestä laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja siihen liittyvistä laeista (8.11.2016).
Lain yleiset tavoitteet
Esityksen tavoitteet ovat osin ristiriidassa sen kanssa, mitä laissa ehdotetaan säädettäväksi, jolloin tavoitteiden toteutuminen on epävarmaa.
Esimerkiksi tavoitteena on, että ammatillinen koulutus vastaa oikea-aikaisesti, vaikuttavasti ja ketterästi työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeisiin sekä turvaa osaavan työvoiman saatavuuden. Tavoitteena on myös uudistaa ammatillisen koulutuksen tarjontaa, prosesseja ja toimintamuotoja siten, että ne hahmottuvat työelämälle selkeinä ja helposti lähestyttävinä ja ottavat nykyistä kokonaisvaltaisemmin huomioon yritysten ja työpaikkojen tarpeet ja toimintaympäristön. Tämä ei toteudu, jos koulutuksen järjestäminen rajataan esityksen mukaisesti lainsäädännössä vain koulutuksen järjestäjän omiin tutkintoihin. Kun lakiluonnoksen mukaan oppisopimuskoulutusta järjestävien koulutuksen järjestäjien määrä laajennetaan nykyisestä lähes kolminkertaiseksi, ei oppisopimuskoulutustarjonta hahmotu työelämälle tavoitteena olevana selkeänä ja kokonaisvaltaisena palveluna.
Esityksen tavoitteena on siirtää koulutuspalveluiden tarjonnan painopistettä vahvemmin elinikäiseen oppimiseen ja työuran eri vaiheessa tapahtuvaan osaamisen kehittämiseen, millä parannettaisiin aikuisten mahdollisuuksia osaamisensa jatkuvaan kehittämiseen samalla turvaten perusopetuksen päättävien koulutukseen pääsy. Esitetyillä säädöksillä kansallista koulutuspoliittista ohjausta ja kansallisia tarpeita ei enää ohjattaisi siten, että turvattaisiin perusopetuksen päättäneiden ammatillinen koulutus, työelämässä olevien koulutus tai yhä lisääntyvä tarve maahanmuuttajien koulutukseen. Esityksen mukaisesti koulutuksen järjestäjä päättäisi täysin koulutuksen kohdentumisesta eri asiakasryhmille, eikä sitä voisi kansallisilla koulutuspoliittisilla tavoitteilla ohjata. Epäselväksi jää, miten esityksen tavoite siis toteutuu. Ja jos tavoite ei toteudu, ei esitys myöskään sisällä ohjausmenettelyitä, joilla tilanteeseen voitaisiin kansallisella tasolla puuttua.
Esityksen tavoitteena on myös lisätä oppisopimuskoulutuksen houkuttelevuutta yhdenmukaistamalla sen rahoituksellista asemaa suhteessa muihin koulutustapoihin sekä kehittämällä sen hallinnollisia menettelyitä selkeämmiksi ja yhdenmukaisemmiksi osana yksilöllisiä opintopolkuja. Esitetyssä rahoitusmallissa oppisopimuskoulutuksen rahoitus jää perusrahoituksen osalta alemmaksi kuin muut koulutustavat, mikä ei lisää oppisopimuskoulutuksen houkuttelevuutta koulutuksen järjestäjän taholla. Rahoitusjärjestelmä ei siis edistä oppisopimuskoulutuksen käyttöä, vaan edesauttaa koulutussopimuksen käyttöä, koska siitä saatava rahoitus on esityksen mukaan korkeampi kuin oppisopimuskoulutuksessa.
Esityksen tavoitteet ovat osin myös sellaisia, jotka vastaavat jo nykytilaa. Näyttötutkintoperusteinen ammatillinen koulutus on ollut osaamisperusteista ja asiakaslähtöistä jo yli 20 vuotta. Oppisopimuskoulutuksessa työelämä- ja kysyntälähtöisyys on tälläkin hetkellä todellisuutta. Valtaosa tavoiteltavista asioista ja muutoksista näyttäisikin koskevan nuorten opetussuunnitelmaperusteista ammatillista peruskoulutusta, jolloin vaarana on, että nykyiset jo oppisopimuskoulutuksessa ja näyttötutkintoperusteisessa koulutuksessa toimivat käytännöt muutetaan reformissa uuteen muotoon. Muutosten tekeminen vain teknisesti ei edesauta välttämättä asiakasta eikä palvele ammatillisen koulutuksen kehittämistä.
Keskeinen sisältö
Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry näkee positiivisena yhteen lakiin siirtymisen, tutkinnon suorittamis- ja henkilökohtaistaimisprosessin yhtenäistämisen. Tämä mahdollistaa tutkintojen joustavamman käytön vastattaessa työelämän muuttuviin tarpeisiin.
Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry esittää näkemyksenään, että koulutuksen järjestämisluvan tulee jatkossakin mahdollistaa oppisopimuskoulutuksen järjestäminen yhteistyössä muiden koulutuksen järjestäjien kanssa omaa koulutustehtävää laajemmin. Tämä mahdollisuus tulee taata alueellisesti ainakin joillekin koulutuksen järjestäjille, jotta ammatillista koulutusta voidaan järjestää asiakaslähtöisesti työelämän muuttuviin ja moninaisiin tarpeisiin vastaten. Järjestämisluvan rajaaminen vain koulutuksen järjestäjän omiin tutkintoihin asettaa työelämän edustajat ja opiskelijat kohtuuttomaan ja eriarvoiseen asemaan, koska heidän tulisi itse selvittää mistä koulutusta on saatavilla. Reformin yksi johtava periaate on ollut siirtyminen tarjontalähtöisyydestä kysyntälähtöisyyteen, ja oppisopimuskoulutuksen järjestämisen rajoittaminen vain koulutuksen järjestäjän omiin tutkintoihin olisi tämän periaatteen vastaista ja heikentäisi työelämän saamaa oppisopimuskoulutuspalvelua nykytilaan verrattuna.
Alueellisesti katsottuna pienten ja harvinaisten toimialojen koulutus on toteutettu pääosin oppisopimuksella. Tutkintoihin perustuva järjestämislupa ei huomioi riittävästi näitä pieniä toimialoja ja haja-asutusalueiden työpaikkoja, jotka ovat myös pääasiassa mikroyrityksiä, joilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia henkilöstön koulutukseen. Kun tutkinnon järjestämisluvan kautta koulutuksenjärjestämislupa vie näillä toimialoilla tutkintoja vain harvoille koulutuksenjärjestäjille, tulee näille tutkinnonjärjestäjille uusia kustannuseriä oppisopimuskoulutuksen toteuttamisesta eri puolilta Suomea tulevien opiskelijoiden kohdalla esim. opintososiaalisten etujen, majoitus- ja matkustuskustannukset. Ohjaako reformi näin ollen ko. tutkinnonjärjestäjää vain lähialueeltaan tulevien opiskelijoiden ja myös koulutussopimusten tekemiseen, kun tutkinnonjärjestäjä joutuu pohtimaan oman perusrahoituksensa kantokykyä? Arvioimme, että koulutuksen saatavuus vähenee suuresti harvinaisilla aloilla ja syrjäseuduilla.
Isot alueelliset koulutuksenjärjestäjät ovat voineet ylläpitää ko. sektoreiden osaamista kaikkien tutkintojen järjestämisluvan ja suuren opiskelijavolyymin kautta tulevan kokonaistalouden turvin. Vahvimmilla alueellisilla koulutuksen järjestäjillä tulee olla kaikkien tutkintojen järjestämisluvat koko toiminta-alueensa osaamistarpeisiin vastaamiseksi ja alueellisen tasa-arvon turvaamiseksi ympäri Suomea.
Reformin tavoitteena on ollut kehittää oppisopimuskoulutusta ja vähentää siitä työnantajalle aiheutuvaa hallinnollista taakkaa. Oppisopimuskoulutuksen kehittämiseksi ei ole kuitenkaan tehty selvitystä sen nykytilasta tai kehittämistarpeista. Uuden koulutussopimuksesta tehdyn selvityksen myötä oppisopimuskoulutuksen tulevaisuuden toteutus on kytketty koulutussopimukseen ilman, että oppisopimuskoulutusta toiminnallisuutta olisi selvitetty sen omista erityispiirteistä (oppisopimuskoulutus työpaikkojen tuottamana koulutuspalveluna, oppisopimuksen työsuhdeperusteisuus, kustannustehokkuus, kysyntälähtöisyys) ja jo toimivista prosesseista sekä hyvistä käytänteistä käsin. Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry näkee, että koulutussopimus soveltuu ennen kaikkea nuorille ammattiin opiskeleville, joiden osaamistaso ei vielä houkuttele työnantajia palkkatyösuhteiseen oppisopimuskoulutukseen. Toteutuessaan koulutussopimuksen ja oppisopimuksen poluttaminen ja opiskelijan parantuvat työllistymismahdollisuudet oppisopimuksen jälkeen tuovat positiivista vaikuttavuutta ammatilliseen koulutukseen. Työpaikoilla järjestettävän koulutuksen ja niihin liittyvien sopimusten määrän lisääntyminen voi kuitenkin herättää lisääntyvää byrokratian kokemusta työnantajien keskuudessa.
Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry esittää koulutussopimuksen keston rajaamista lainsäädännössä. Koulutussopimuksen ja oppisopimuksen välisen rajan selkiyttämiseksi koulutussopimuksen kesto tulee rajata enintään puoleen henkilökohtaistamisen mukaiseen osaamistarpeen hankinnassa työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa. Rajauksen avulla suojataan opiskelijan asemaa, edistetään opiskelijan työllistymistä, sitoutetaan työnantajaa koulutustehtävään ja estetään opiskelijoiden käyttö ilmaisena työvoimana. Rajauksella mahdollistetaan myös koulutussopimuspaikkojen riittävyyttä mahdollisimman monelle opiskelijalle. Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry haluaa kiinnittää huomiota myös palkattoman työpaikalla järjestettävän koulutuksen lisääntymisen mahdollisiin vaikutuksiin työmarkkinoilla. Yhteiskunnan näkökulmasta oppisopimuskoulutus tulisi olla ensisijainen ratkaisu sen tuottamien verotulojen ja kustannustehokkuuden vuoksi.
Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry korostaa, että työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän tulee näkyä myös reformin valmistelussa koulutuksen järjestäjän tehtävänä. Laadukas ammatillisen koulutuksen toteuttaminen syntyy monipuolisessa yhteistyössä työelämän kanssa, ja ammatillisen koulutuksen tehtävänä on myös vastata työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin, mikä näkökulma nopeaan reagointiin taipuvassa oppisopimuskoulutuksessa on vahvasti läsnä. Parhaimmillaan nykyinen oppisopimuskoulutus vastaa tähän palvelutarpeeseen eikä tätä palvelua tule heikentää.
Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry esittää näkemyksenään, että rahoituslaki vaatii jatkovalmistelua. Lakiesitys on koulutuksen järjestäjän rahoituksen ennakoinnin näkökulmasta erittäin monimutkainen ja epäselvä. Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry edellyttää, että oppisopimuskoulutuksen rahoituksen määräytymisperusteet ovat yhteneväiset muiden koulutusmuotojen kanssa, jotta rahoituksen ohjausvaikutukset eivät aseta oppisopimuskoulutusta koulutuksen järjestäjälle eriarvoiseen asemaan.
Yksityiskohtaiset kommentit:
1 Luku. Yleiset säännökset
10 §. Tutkintojen mitoitusperusteet ja laajuus.
Ammatillisen perustutkinnon laajuuden säilyttäminen vähintään 180 osaamispisteessä on perusteltu. Ammatti-ja erikoisammattitutkintojen laajuuksien muodostumiseen on vaikea ottaa kantaa, koska tarkentavaa asetusta ei ole. Kannatettavaa on, että tutkintoja ei suunnitella yhteismitallisiksi, koska tutkintojen ammattitaitovaatimukset voivat poiketa työelämän osaamisvaatimusten mukaisesti laajuudeltaan ja vaatimuksiltaan toisistaan.
Ehdotamme: Koska tutkintojen osaamispisteet toimivat rahoituksen perusteena, on niillä vaikutusta siihen, mitä tutkintoja koulutuksen järjestäjät järjestävät. Siksi on tärkeää, että tutkintojen osaamispisteiden määräytymistä valmisteltaessa kuullaan laajasti eri tahoja, ja asetuksen valmisteluun on mahdollista ottaa kantaa ennen asetuksen antamista.
2 Luku. Tutkinnot ja koulutukset
22 §. Tutkintojen järjestämis- ja koulutustehtävä.
Ehdotamme: Kaikilla koulutuksenjärjestäjillä tulee olla vähintään suppea lupa järjestää oppisopimuskoulutusta koulutustehtävänsä puitteissa. Tämän lisäksi varmistetaan koulutuksen saatavuus antamalla alueellisille vahvoille koulutuksenjärjestäjille laaja lupa sekä velvollisuus järjestää oppisopimuskoulutusta kaikilla aloilla kysyntälähtöisesti. Pykälässä täytyy myös mainita oppisopimuskoulutus koulutustehtävänä, jotta sen järjestämisen edellytykset voitaisiin arvioida ja antaa lupa joko edellä mainittuun laajaan tai suppeaan oppisopimuskoulutuksen järjestämiseen. Lain siirtymäsäännöksissä täytyisi myös säätää, miten oppisopimuskoulutuksen järjestämisedellytykset arvioidaan nykyisiä järjestämislupia muutettaessa 2018 voimaan tulevan lain mukaisiksi.
Perustelut: Nykyisin oppisopimuskoulutuksenjärjestämislupa kattaa kaikki tutkinnot ja pystymme räätälöimään koulutukset täsmällisesti työelämän tarpeisiin. Jos jatkossa oppisopimusta ei saisi järjestää kuin niissä tutkinnoissa, joihin on saatu lupa, tarkoittaa se sitä, että jatkossa ei pystytä enää vastaamaan työelämän tarpeisiin, vaan olemme sidoksissa koulutuksen järjestäjän tarjontaan.
Vaihtoehtona kaikille suppea järjestämislupa ja alueellisille vahvoille oppisopimustoimijoille laaja lupa (työelämän kehittämis- ja palvelunäkökulmasta), jotta yrityksiä voidaan jatkossakin palvella kysyntälähtöisesti ”yhdeltä luukulta”.
Nyt on ehdotettu, ettei oppisopimuskoulutus olisikaan enää pykälässä mainittuna, eikä näin ollen siihen liittyviä järjestämisedellytyksiäkään voisi arvioida luvan myöntämisessä. Tämä tarkoittaisi, että kaikilla olisi automaattisesti oikeus järjestää oppisopimuskoulutusta.
Jos uusissa järjestämisluvissa määrättäisiin koulutuksen järjestämismuodoista ja päätettäisiin, ketkä saavat järjestää oppisopimuskoulutusta, voidaan oppisopimuskoulutuksen järjestämisen laatua ja järjestäjärakennetta ohjata valtakunnallisesti. Työelämä on toivonut oppisopimuskoulutukseen yhden luukun –palvelua ja järjestäjärakenteen kolminkertaistaminen nykyisestä kaikille 174:lle järjestäjälle ei palvelisi tätä tavoitetta. Järjestäjärakenteen laajentaminen nykyisestä pirstaloisi oppisopimuskoulutuksen järjestämisen useammille järjestäjille, joista osa järjestäisi hyvin pienellä volyymillä (n. 10 oppisopimusta/vuosi) oppisopimuskoulutusta.
Työelämän olisi nykyistä vaikeampi hahmottaa, kehen olla yhteydessä oppisopimuskoulutuksen osalta. Kun ministeriö päättäisi luvista ja oppisopimuskoulutuksesta järjestämisluvissa, voisi se samalla varmistaa, että oppisopimuskoulutusta on tarjolla valtakunnallisesti ja sen laadukkaaseen hoitamiseen on resursseja. Alueellisesti ja valtakunnallisesti toimivalla yhteistyöllä voitaisiin taata sellaistenkin koulutuksen järjestäjien opiskelijoiden siirtyminen toiselle järjestäjälle oppisopimuskoulutukseen, joilla ei ole omassa järjestämisluvassaan oppisopimuskoulutusta. Tämä vapauttaisi resursseja kunkin järjestäjän ydinosaamiseen. Tutkintojen muodostuminen tulevaisuudessa entistä vapaammin erilaisesta osaamisesta edellyttää muutoinkin järjestäjien kesken toimivien yhteistyöverkostojen luomista, jotta opiskelijat voivat tehdä valintoja mahdollisimman laajasti oman järjestäjän koulutus(ala)tarjonnasta riippumatta. Oppisopimuskoulutuksen osalta tämä on jo nykytila.
Huomioitavaa: Koulutuksen järjestäjän toiminta-alueen määrittely on sekava ja ristiriitainen koulutuksen järjestäjän koulutustehtävässä esitetyn tutkintorajoituksen kanssa (oppisopimuskoulutuksen järjestäminen vain koulutustehtävän mukaisiin tutkintoihin). Luonnoksen mukaan koulutuksen järjestäjälle määrättäisiin toiminta-alue, jonka koulutustarpeeseen sen tulisi ensisijaisesti vastata. Kuitenkin koulutuksen järjestäjä voisi järjestää tutkintoja ja koulutusta toiminta-alueensa lisäksi myös muualla.
23 §. Tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan myöntämisedellytykset.
Ehdotamme: Järjestämisluvassa määritellään oppisopimuskoulutus järjestämismuotona koulutuksen järjestäjän toiminnan työelämälähtöisyyden ja toimintaedellytysten varmistamiseksi.
Perustelut: Järjestämislupien keskeinen tavoite on varmistua luvan saaneiden koulutuksen järjestäjien toiminnan laadusta, vaikuttavuudesta ja siitä, että järjestäjän tarjoamalle koulutukselle on tarvetta. Lupien myöntämistä arvioidaan suhteessa koulutustehtävään ja järjestäjän edellytyksiin (ammatilliset, toiminnalliset, taloudelliset) vastata ko. tehtävään. Tässä mielessä luvat ovat ennen muuta tae siitä, että valtionosuuteen oikeuttava toiminta on laadukkaasti järjestettyä. Luvissa on määriteltävä arvioinnin kohteet, jotta taloudellisia, ammatillisia ja toiminnallisia edellytyksiä sekä koulutustarvetta voidaan arvioida. Siksi järjestämisluvassa tulee määrätä koulutuksen järjestämismuodoista: oppisopimuskoulutus ja oppilaitosmuotoinen koulutus. Lupa ei voi olla yleislupa järjestää kaikkea mahdollista.
26§. Työelämätoimikunnat ja
27§. Työelämätoimikuntien sihteeristö.
Ehdotamme: Työelämätoimikuntia ja niiden sihteeristöä ei perusteta.
Perustelu: Esitetty lainsäädäntö tähtää koulutuksen järjestämisen uudistamiseen ja tehostamiseen. Tätä tukevat rahoituksen leikkaukset. Uudistamisen on ulotuttava myös ammatillisen koulutuksen hallintoon, missä esitys työelämätoimikunnista sihteeristöineen näyttäytyvät ylimääräisenä hallinnollisena elimenä joiden rahoitusta ei ole ratkaistu. Työelämätoimikunnille suunnitellut tehtävät hoidetaan KARVIn ja koulutuksen järjestäjän toimesta
4 Luku. Hakeutuminen ja opiskelijaksi ottaminen
34 §. Päätös tutkinnon suorittajaksi tai opiskelijaksi ottamisesta.
Ehdotamme: Oppisopimuskoulutuksessa tutkinnon suorittajaksi tai opiskelijaksi ottaminen tapahtuu, kun työnantaja, opiskelija ja koulutuksen järjestäjä allekirjoittavat oppisopimuksen. Oppisopimuskoulutukseen tulee olla jatkuva haku.
Perustelut: Lakiesityksen mukaisesti koulutukseen hakeutuminen ja valinnan henkilökohtaistaminen on tarkoituksenmukaista säilyttää joustavina. Oppisopimuskoulutuksen kohdalla on huomioitava työnantajan rooli ja merkitys oppisopimuskoulutuksen mahdollistajana (työsuhdeperusteisuus). Koulutussopimuksessa ja oppisopimuksessa opiskelijaksi ottaminen tapahtuu eri perusteilla.
Oppisopimuskoulutukseen tulee olla jatkuva haku, jotta työelämän kysyntään voidaan vastata.
Oppisopimuskoulutuksessa tutkinnon suorittajaksi tai opiskelijaksi ottamisen voidaan katsoa tapahtuvan, kun työnantaja, koulutuksen järjestäjä ja hakeutuja yhdessä allekirjoittavat oppisopimuksen ja henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman.
5 luku. Henkilökohtaistaminen
35 §. Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma
Huomioitavaa: On hyvä, että siirrytään yhteen henkilökohtaistamisen prosessiin ja dokumentointiin. Lakiesityksestä ei kuitenkaan käy ilmi miten työnantajan hallinnollista taakkaa oppisopimuksen yhteydessä vähennetään. Esitetyn koulutussopimuksen myötä oppisopimusta rasittava hallinnollinen byrokratia uhkaa kertautua työpaikoille myös koulutussopimusten kohdalla. Toimintaprosessin toteuttaminen edellyttää yhteneviä sähköisiä prosesseja, jotka ovat nykyisin hyvin erilaisia ja joita toteutetaan erilaisilla järjestelmillä. Järjestelmien rajapinnoista olisi säädettävä kansallisella tasolla, jotta koulutuksen ja sopimusten toteuttaminen olisi sujuvaa ja aiemmin jossain tallennettua tietoa olisi mahdollista siirtää.
36 §. Suoritettavan tutkinnon tai valmentavan koulutuksen valinta
Huomioitavaa: Henkilökohtaistamisen yhteydessä arvioidaan opiskelijan kanssa hänen osaamistarpeensa, tarkoituksenmukaisin tutkinto sekä soveltuvin tapa opiskella.
On tärkeää, että oppisopimuskoulutuksen yhteydessä tutkinnon valintaan vaikuttavat myös työnantajan näkemykset osaamistarpeista (esimerkiksi tutkinnon valinnaiset osat) sekä työpaikan mahdollisuudet työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen.
6 luku. Tutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi
43 §. Osaamisen osoittaminen
Huomioitavaa: Yksi yhtenäinen tapa arvioida ammatillista osaamista käytännön työtehtävissä aidoissa työelämätilanteissa ja työprosesseissa on hyvä. Lain perusteluissa on syytä kuvata, mitkä voivat olla laissa mainittuja erityisiä syitä poiketa em. periaatteesta.
Lakiesityksen mukaan ammattitaito ja osaaminen osoitettaisiin tekemällä käytännön työtehtäviä aidoissa työtilanteissa ja työprosesseissa. Näyttöjä käytettäisiin arvioinnin välineenä ammatillisissa tutkinnon osissa ja myös yhteisten tutkinnon osien osaamistavoitteiden saavuttamisessa. Onko selvitetty, missä määrin työpaikalla tapahtuvien näyttöjen näin laajamittainen toteuttaminen käytännössä on mahdollista ja onko se kaikkien opiskelijoiden kannalta tarkoituksenmukaista ja mahdollista?
8 luku. Työpaikalla järjestettävä koulutus
62 §. Oppisopimuskoulutus.
Ehdotamme: Yrittäjille tulee taata mahdollisuus oppisopimuskoulutukseen ja yrittäjän oppisopimuksen erityispiirteineen tulee näkyä selkeästi laissa.
Ehdotamme: Asetuksessa tulee säätää, miten oppisopimuksen eri dokumentit voidaan tuottaa samanaikaisesti vähentäen esimerkiksi allekirjoitusten määrää.
Ehdotamme: Koulutuskorvauksesta tulee säätää asetuksella.
Perustelut: Yrittäjän oppisopimus: Lakiesityksessä ehdotetaan, että yrittäjien koulutus toteutetaan koulutussopimuksella, kun sitä tähän asti on toteutettu oppisopimuskoulutuksena. Tuoko muutos lisäarvoa yrittäjälle ja onko tarvetta muuttaa toimivaa käytännettä ja luoda uuteen koulutussopimusmalliin yrittäjien koulutusta koskeva poikkeusmenettely, missä toiselle työpaikalle maksettaisiin korvausta ohjauksesta ja missä yrittäjäopiskelijan opintososiaaliset edut pitäisi määrätä erikseen? Periaate oppisopimuksesta työsopimuksena, poikkeuksena yrittäjän oppisopimus nykytilaa vastaavasti, ja koulutussopimuksesta työsopimuksettomana opiskeluna on selkeä.
Koulutussopimuksessa yrittäjien koulutusmahdollisuudet olisivat sidottu koulutuksen järjestäjän omaan tutkintotarjontaan, mikä lisää yrittäjän vastuuta koulutusvaihtoehtojen kartoittamisesta eikä palvele yrittäjien tarpeita tasapuolisesti eri puolilla maata. Käytännössä yhden koulutuksen järjestäjän tarjonnalla ei pystytä vastaamaan yrittäjien osaamistarpeisiin.
Yrittäjä ei voi saada opintoihinsa opintotukea, kuten muut koulutussopimusopiskelijat eikä ole oikeutettu opintososiaalisiin etuuksiin, kuten oppisopimusopiskelija. Tämä asettaa yrittäjät eriarvoiseen asemaan suhteessa muihin opiskelijoihin.
Yrittäjien oppisopimuskoulutusmahdollisuuksia on kehitetty lähivuosien aikana merkittävästi. Oppisopimuskoulutuksen järjestäjien toteuttaman kyselyn mukaan yrittäjät kokevat oppisopimuskoulutuksen ”yhden luukun ”palvelun erityisenä vahvuutena ja koulutusmuodon yrittäjälle ainoana järkevänä koulutusmuotona. Yrittäjäopiskelijoiden käyttöön rakennetun valtakunnallisen mentoripankin koulutetut mentorit ovat antaneet monelle yksinyrittäjälle tukea ja sparrausta oman yrityksensä ja osaamisensa kehittämiseen ja tutkinnon suorittamiseen. Lakiuudistuksen myötä valtakunnallisen mentoritoiminnan käytänteet uhkaavat hajota koulutuksen järjestäjäkohtaisesti ratkaistaviksi.
Muita huomioita:
Koulutussopimus muuttuu oppisopimukseksi vain, jos työnantaja on valmis solmimaan työsuhteen ja sitoutuu resursoimaan oppisopimuskoulutuksen edellyttämän ohjauksen ja mahdollistaa työpaikalla tapahtuvan oppimisen oppisopimuskoulutuksena. Näistä asioista koulutuksen järjestäjä ei voi päättää.
On kannatettavaa, että käsite tietopuolinen koulutus korvataan työpaikalla järjestettävää koulutusta täydentävällä osaamisen hankkimisella. Tämä kuvaa paremmin myös nykykäytännettä ja monipuolisia käytössä olevia pedagogisia ratkaisuja.
Laissa tulisi myös näkyä, että oppisopimus voidaan solmia henkilöille, jotka jo ovat työsuhteessa (toistaiseksi voimassa oleva työsopimus) eikä vai niin, että oppisopimus perustuisi määräaikaiseen työsopimukseen.
63 §. Koulutussopimus.
Ehdotamme: Pykälään lisätään seuraava täsmentävä lause: Koulutussopimukseen perustuvassa työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa tutkinnon suorittaja tai opiskelija voi hankkia enintään puolet henkilökohtaistamisen yhteydessä todetun osaamistarpeen mukaista osaamista työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä. Koulutussopimuksella työpaikalla tapahtuvan osaamisen hankkimisen aikana tutkinnon suorittaja tai opiskelija ei ole työsuhteessa työnantajaan tai koulutuksen järjestäjään.
Perustelut: Koska koulutussopimuksesta tehdään jatkossa jokaisen opiskelijan osalta kirjallinen sopimus, on määrä yksilöitävissä ja todennettavissa koulutussopimuksessa. Enimmäismäärä olisi sidottu henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa määriteltyyn osaamistarpeeseen, josta koulutussopimuksella voisi osaamista hankkia enintään puolet. Oppisopimuskoulutuksessa taas pääosa osaamisesta hankitaan työpaikalla, joka on vastaavasti todennettavissa henkilökohtaisesta osaamisen kehittämissuunnitelmasta.
Lainsäädännön täsmennys edistäisi oppisopimuskoulutuksen käyttöä aina silloin, kun kaikki sopijaosapuolet ovat sitä mieltä, että työpaikalla tapahtuva oppiminen on soveltuvin osaamisen hankkimismuoto. Tämä edistäisi myös opiskelijan työllistymistä, koska valtaosa oppisopimusopiskelijoista on työllisiä koulutuksen aikana ja sen jälkeen. Yhteiskunnallisesti oppisopimuskoulutukseen kannustaminen olisi taloudellisesti järkevää, koska koulutus on kustannustehokasta ja oppisopimusopiskelija on veronmaksaja koulutuksen ajan. Oppisopimukseen siirtyminen edistäisi myös hallitusohjelman mukaista työllisyysasteen nousemista, toisin kuin työsuhteeton koulutussopimus.
Jos koulutussopimuksen kestoa ei rajata, on mahdollista, etteivät siirtymät koulutussopimuksista (=työssä oppimisesta) oppisopimuskoulutuksiin lisäänny, vaan ei-työsopimussuhteiset koulutussopimukset pitkittyessään vääristävät työmarkkinoita. Erityisesti nuorten oppisopimuskoulutuksen määrä todennäköisesti laskisi nykyisestä. Tämä ei olisi tarkoituksenmukaista, kun tavoitteena on työllisyyden edistäminen.
Oppisopimuskoulutuksen ja koulutussopimuksen erot tulisi pitää selkeinä ja yksinkertaisina (palkka ja koulutuskorvaus kuuluisivat oppisopimukseen eli työsuhdeperusteiseen koulutukseen, ei koulutussopimukseen). Oppisopimuksen kohdalla työantajan rooli ja merkitys koulutuksen mahdollistajana on tunnistettava selkeästi mm. hakeutumisvaiheessa ja henkilökohtaistamisen osapuolena.
64 §. Sopimuksen tekemisen edellytykset.
Ehdotamme: Muutos lakitekstiin: yrittäjälle laaditulla oppisopimuskoulutuksella opiskelevalle opiskelijalle voitaisiin nimetä työpaikkaohjaaja toiselta työpaikalta tai omalta työpaikalta, joka osallistuu opiskelijan ohjaukseen ja neuvontaan.
Perustelut:
Nykyisellään hyvin toimivaa yrittäjien oppisopimusta ei ole tarkoituksenmukaista muuttaa koulutussopimukseksi.
Huomioitavaa: On kannatettava muutos nykylainsäädäntöön, että oppisopimuskoulutuksen yhteydessä voidaan jonkin tutkinnon osan tai muun rajatun osaamisen osalta hyödyntää myös toisesta työpaikasta tulevaa ohjausresurssia. Nykylainsäädännön mukaan työpaikkakouluttaja on pitänyt nimetä omalta työpaikalta. Lakiesityksessä sanotaan, että työpaikka sopisi tällöin asiasta toisen työpaikan kanssa ja tieto kirjattaisiin oppisopimukseen – kirjaamisen tasovaateessa on syytä tavoitella joustavuutta, ettei tästä muodostu oppisopimusta solmittaessa liiallista haastetta. Tärkeää, miten asia asetuksessa kirjoitetaan.
65§. Oppisopimuksen ja koulutussopimuksen päättäminen.
Huomioitavaa: Oppisopimuksen purkamismenettelyt vaativat täsmentämistä.
Esityksen mukaan koulutussopimusta ei voisi purkaa esimerkiksi tilanteessa, jossa opiskelija saisi koulutussopimuksen aikana osaamistarpeeseen soveltuvan oppisopimuspaikan. Opiskelija ei siis voisi siirtyä tekemään vastaavia työtehtäviä työsopimussuhteessa, koska olisi sidottu koulutussopimuksen kestoon. Jotta joustavat siirtymät koulutussopimuksesta oppisopimuskoulutukseen olisivat mahdollisia, täytyisi koulutussopimuksen voida purkaa, jos opiskelija siirtyy hankkimaan oppisopimuskoulutuksella vastaavaa osaamista.
Huomioitavaa: Lakiluonnoksen mukaan oppisopimuksen tai koulutussopimuksen purkautuessa koulutuksen järjestäjällä on velvollisuus järjestää opiskelijalle mahdollisuus hankkia HOS:ssa tavoitteeksi asetettu osaaminen muulla tavoin. Lakiesityksessä edellytetään, että myös oppisopimuksen kohdalla koulutuksen järjestäjän tulisi ensisijaisesti löytää uusi työpaikka, jossa oppisopimus mahdollistuisi. Todennäköisemmin koulutuksen järjestäjän mahdollisuudet rajoittuvat opiskelujen jatkuvuuden varmistamiseen oppilaitoksessa tai koulutussopimuksella sekä opiskelijan tukemiseen uuden työpaikan etsinnässä.
Koska koulutuksenjärjestäjä ei ole oppisopimuksen osapuoli, oppisopimuksen valvontaan voi käytännössä syntyä ongelmallisia tilanteita, jos opiskelija tai työnantaja eivät noudata oppisopimuksen ehtoja.
13 luku. Erinäiset säännökset
108 §. Koulutuksen hankkiminen.
Ehdotamme: Oppisopimuskoulutuksen toteutuksissa koulutuksen järjestäjä voi hankkia tarvittavaa työpaikalla tapahtuvaa oppimista täydentävää osaamista myös muilta koulutuksenjärjestäjiltä esimerkiksi tilanteessa, jossa tarvittavat tutkinnot eivät kuulu koulutuksen järjestäjän omaan koulutustehtävään.
Huomioitavaa: Pykälän sisältö on epäselvä. Mitä tarkoitetaan sillä, että toiselta koulutuksenjärjestäjältä voidaan ostaa osittain? Ulottuuko tämä oppisopimuskoulutuksen järjestämiseen?
114 § Järjestämislupia ja näyttötutkinnon järjestämissopimuksia koskevat siirtymäsäännökset
Huomioitavaa: Lakiesityksessä todetaan, että ehdotetun säännöksen mukaan uudet järjestämisluvat myönnettäisiin siten, että koulutuksen järjestäjien koulutustehtävänä olisivat ne tutkinnot, joita koulutuksen järjestäjä on tämän lain voimassa tullessa voimassa olleen järjestämisluvan perusteella järjestänyt vuosina 2015,2016 tai 2017. Lisäksi lupa myönnettäisiin niihin tutkintoihin, joihin koulutuksen järjestäjällä olisi ollut tämän lain voimaan tullessa voimassa oleva näyttötutkinnon järjestämissopimus.
Koulutuksen järjestäjä on järjestämislupansa perusteella järjestänyt oppisopimuskoulutusta myös muihin tutkintoihin kuin mitä sen omassa järjestämisluvassa on – myös nämä tutkinnot tulee hyväksyä uuteen koulutustehtävään tai kuten aiemmin lausunnossa on esitetty poistaa lakiesityksestä koulutuksen järjestäjän oppisopimuskoulutuksen järjestämisen rajaaminen vain koulutustehtävän tutkintoihin (ts. mahdollistaa hankinta myös muilta koulutuksen järjestäjiltä).
1.2 Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
3 a luku. Ammatillisen koulutuksen rahoituksen määräytymisperusteet.
Ehdotamme: Tämän hetkisessä ehdotuksessa ohjausta ja rahoitusta ei oltaisi kohdentamassa mitenkään. Rahoitus tulisi kohdentaa koulutuspoliittisten tavoitteiden mukaisesti vähintäänkin lisäkoulutukseen x€, peruskoulutukseen x€ ja oppisopimukseen x€.
Perustelut: Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry kannattaa esitystä, jossa suoritusrahoituksessa sekä vaikuttavuusrahoituksessa oppisopimuskoulutuksen rahoituskertoimet ovat samat kuin muussa koulutuksessa. Rahoituskertoimen tulisi olla sama myös perusrahoituksessa, mikäli halutaan aidosti lisätä joustavia siirtymiä eri koulutusmuotojen välillä ja oppisopimus on tasavertainen vaihtoehto myös koulutuksenjärjestäjien sisällä.
Ehdotamme: Rahoituksen perusteet ja rahoituksen jaon periaatteet tulee olla ennakkoon selkeästi tiedossa. Oppisopimuskoulutukseen ei tule esittää erillistä rahoituskerrointa.
32 d §. Perusrahoitus.
Ehdotamme: Oppisopimuskoulutuksen rahoituksen painotusten ja kertoimien on oltava samat kuin muussakin ammatillisessa koulutuksessa
32 g §. Vaikuttavuusrahoituksen määräytymisperusteet.
Ehdotamme: Nykyisessä työpaikassa jatkaminen tai uuteen työpaikkaan työllistyminen sekä jatko-opintoihin siirtyminen on huomioitava samanarvoisina tekijöinä vaikuttavuusrahoituksessa.
Perustelu: Tämä edistäisi työpaikalla tapahtuvan oppimisen merkitystä ja tukisi elinikäisessä oppimisessa.
Lausunnon keskeinen sisältö
Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry kiittää mahdollisuudesta antaa lausuntonsa hallituksen esityksestä laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja siihen liittyvistä laeista.
Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry näkee positiivisena yhteen lakiin siirtymisen, tutkinnon suorittamis- ja henkilökohtaistaimisprosessin yhtenäistämisen. Tämä mahdollistaa tutkintojen joustavamman käytön vastattaessa työelämän muuttuviin tarpeisiin.
Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry ehdottaa seuraavia keskeisiä asioita lakiin: